Porakaivosta pohjavettä puhtaasti ja varmasti - myös sähköttömiin kohteisiin
Kallioperän puhtaita vesivaroja kannattaa ehdottomasti hyödyntää!
Jätä tarjouspyyntösi yhteydenottolomakkeella tai soita meille numeroon 014 761 168.
Vinkkejä porakaivon hankintaan
Hyvästä porakaivosta saadaan raikasta ja puhdasta vettä tasaisesti ympäri vuoden vuodenajoista riippumatta niin kesämökeille, omakotitaloille, maatiloille kuin teollisuudenkin tarpeisiin.
Miten valitsen porakaivolle sopivan paikan?
Porakaivon paikkaa kun miettii, on tärkein asia sijoituksen kannalta puhtaus. Kaivon on oltava likakaivojen, imeytyskenttien yläpuolella tai toisella puolen tonttia. On myös vältettävä esimerkiksi öljysäiliöiden, eläinsuojien sekä navettojen läheisyyttä. Porauspaikan yläpuolella ei saa kulkea sähkölankoja tai olla muita esteitä, pystyyn nousevan poratornin vuoksi.
Porakaivon paikkaan vaikuttaa myös se, miten sieltä saadaan vesi johdettua esimerkiksi rakennukselle vai onko kyseessä ns. vesipostijärjestelmä, jossa vesi otetaan kaivon päältä.
Porakaivoa voi porata myös jo olemassa olevan rengaskaivon pohjasta, jos se on enintään 6 metriä syvä. Rengaskaivolle pitää päästä porauskalustolla peruuttamaan ja renkaan takana täytyy olla miehille vapaata työskentelytilaa 2 – 3 metriä. Ylin kaivonrengas saa olla 20 – 30 cm maanpinnan yläpuolella.
Porauspaikalle meidän pitää päästä porauskalustolla, peruuttamalla kuorma-autolla tai tela-alustaisella poravaunulla.
Miten porakaivon teko tapahtuu?
Jos kaivontekopaikalla ei ole kallion päällä maata tai sitä on vähän, eristämme pintavedet muoviputkella tarvittaessa jopa 10 metrin syvyyteen kallioonkin. Näin varmistamme, että porakaivosta saadaan alueen pohjavettä eikä sinne kalliohalkeamia myöten valuvia pintavesiä. Esimerkiksi ruosteongelma porakaivoissa johtuu usein siitä, että sinne pääsee pintavesiä.
Jos kallion päällä on enemmän maata, poraamme maan läpi teräsputkella, joka tulee maaosuudelle ja muutaman metrin kallioonkin. Teräsputken sisään asennamme lisäksi muoviputken koska aikojen kuluessa pelkästä rautaputkesta saattaa lähteä veteen makua ja väriä. Näin toimimme niissä tapauksissa, kun poraamme vesikaivon tela-alustaisella poravaunulla.
Porakaivon teko ei välttämättä vaadi sähköä kohteesta, joten esim. sähköttömälle mökille kaivonteko onnistuu vaivatta ammattilaiselta. Vedenotto kaivosta onnistuu tällöin esimerkiksi Nira-käsipumpulla tai valovirtauppopumpulla käyttäen aggregaattia.
Viiden tuuman porakaivoreiät poravaunulla
Voimme tehdä porakaivot myös tela-alustaisella poravaunulla. Vaunulla porattavan porakaivoreiän halkaisija on 5” eli 130 – 140 mm. Vaunuporauksena onnistunee kaivonporaus silloin, kun kyseessä on esimerkiksi kesämökki, johon ei kuorma-autolla pääse.
Vesipostijärjestelmät kesämökeille
Meiltä saat valmiin kiinteähintaisen mökkiporakaivopaketin kesämökillesi, jossa vesi otetaan porakaivosta kaivon päältä vesipostijärjestelmällä. Kiinteähintainen mökkiporakaivopaketti sisältää kaivonporauksen sekä Grundfosin SQE -uppopumpun asennettuna kaivoon.
Reilun kokoinen vesivarastotilavuus
Poraamamme porakaivon halkaisija on yleensä 5 – 6,5 tuumaa eli 130 – 165 mm. Vesivarastotilavuus on oleellinen asia esimerkiksi maatalouden tai teollisuuden hetkellisissä vedentarpeissa tai vaikkapa kesämökillä esimerkiksi paljun täytössä.
Raikkaan pohjaveden perässä
Huuhtelu- ja puhdistuspumppaus
Suoritamme kaivontekokoneella huuhtelupumppauksen kaivonporauksen jälkeen, jolloin ilmanpaineen ja veden avulla puhalletaan reiän pohjalta ylös raskaampi kiviaines. Varsinainen puhdistuspumppaus tehdään erillisellä pumpullamme, joka saa olla kaivontekopaikalla muutamia vuorokausia asiakkaan omassa käytössä porauksen jälkeen.
Puhdistuspumppuja löytyy valo- ja voimavirralla sekä bensakäyttöisiä pumppuja sähköttömiin kohteisiin.
Pumppauksen aikana vesi kirkastuu ja kaivon vedentuotto voidaan tarkalleen mitata. Puhdistuspumppaus säästää näin asiakkaan omaa pumppua, joka ei joudu pumppaamaan porauksen jälkeen hiekkaista vettä kaivosta, vaan se asennetaan paikalleen vasta veden puhdistuttua.
Uppopumpulla on väliä
Porakaivoissa käytetään lähes aina uppopumppuja niiden hyvän vedentuoton ja edullisten käyttökustannusten vuoksi.
Suosittelemme uppopumpulle asentamista 130 – 160 mm:n reikään, sillä uppopumppujen olemme todenneet jäävän herkästi kiinni pienempään, 115 mm:n reikään nimenomaan tuon reiän halkaisijan pienuuden vuoksi.
Miten edullisesti voisimmekaan toteuttaa kohteesi?
Kysy ihmeessä lisää, autamme mielellämme kaikissa vesikaivoihin liittyvissä, mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Laskemme mielellämme edullisen tarjouksen kohteeseesi. Olemme toteuttaneet vesikaivoja laajalla alueella ympäri Suomea, olisiko seuraava kohteemme sinun pihallasi?
Vesikaivon porauksesta saa kotitalousvähennyksen – hyödynnä etu!
Kun teetätät uuden porakaivon saneerauskohteeseesi, oli se sitten omakotitalo tai kesämökkisi, kannattaa siitä hyödyntää kotitalousvähennys. Kotitalousvähennyksen saa nimenomaan työn osuudesta. Voit siis saada vähennyksen porakaivon porauksesta ja kaikista muista pumpun asennukseen liittyvistä teettämistäsi töistä.
Vuodesta 2022 alkaen voit saada kotitalousvähennystä aikaisempaa enemmän. Laske, kuinka paljon saat kotitalousvähennystä vuonna 2024 maksetuista töistä, Kotitalousvähennyslaskuri 2024 (aukeaa uuteen ikkunaan).
Kaivon porauksen ja puhdistuspumppauksen jälkeen annamme suosituksen ja tarjouksen porakaivopumpusta eli uppopumpusta sekä painesäiliöstä. Näitä myös asentavat paikalliset LVI-asennusliikkeetkin. Varastostamme löytyy porakaivopumppumerkit Lowara ja Grundfos sekä käsipumpuista Nira.
Porakaivopumppu tarvitsee verkostoon painesäiliön, ja sen ilmaus on tarkistettava kerran kaksi vuodessa. Painesäiliön paikka verkostossa voi olla sisällä rakennuksessa tai porauksen jälkeen rakennettavan huoltokaivon sisällä. Vesipostijärjestelmässä ei tarvita painesäiliötä.
Jos painesäiliössä on ilma vähissä, huomaat sen siitä, kun vedenpaine verkostossa aaltoilee tai huononee. Tämä taas käynnistää pumppua kaivossa jatkuvasti käyntiin ja saattaa jopa pitkittyessään rikkoa pumpun.
Katso alta kirjalliset ohjeet, miten painesäiliö ilmataan.
Varastostamme löytyy pikaiseenkin tarpeeseen Grundfos- ja Lowara-porakaivopumput (myös isot uppopumput esim. maatiloille) ja painesäiliöt. Myös käsipumppuja löytyy heti saatavilla.
Kun teetätät uuden porakaivon saneerauskohteeseesi, oli se sitten omakotitalo tai kesämökkisi, kannattaa siitä hyödyntää kotitalousvähennys. Kotitalousvähennyksen saa nimenomaan työn osuudesta. Voit siis saada vähennyksen porakaivon porauksesta ja kaikista muista pumpun asennukseen liittyvistä teettämistäsi töistä.
Vuodesta 2022 alkaen voit saada kotitalousvähennystä aikaisempaa enemmän. Laske, kuinka paljon saat kotitalousvähennystä vuonna 2024 maksetuista töistä, Kotitalousvähennyslaskuri 2024 (aukeaa uuteen ikkunaan).
Kyllä!
Porakaivon teko ei vaadi sähköä kohteesta, joten sähköttömälle mökille kaivonteko onnistuu vaivatta ammattilaiselta.
Vedenotto kaivosta onnistuu silloin esimerkiksi Nira-käsipumpulla tai valovirtauppopumpulla käyttäen aggregaattia.
Kyllä voi – itse asiassa se on mainio ratkaisu kohteisiin, joita voi kelirikon tai huonojen teiden takia olla vaikea saavuttaa muina vuodenaikoina. Maa kun on jäässä, tiet ja pihat kantavat paremmin. Kohteessa on, kuten kesälläkin, huolehdittava esteetön kulku porauspaikalle ja lumityöt ja tarvittaessa hiekoitus olla tehtynä porauspaikalle ja sen ympäriltä.